Juha Siro, kirjailija

Onnittelurunoja

Juha Siron onnittelurunoja käyttöösi, ole hyvä.

akileija, aronkukka, humala,
harjaneilikka, jalopähkämö,
jättipoimulehti ja kevätkaihonkukka,
kuunlilja, kurjenmiekka,
kesäpäivänhattu, kylmänkukka,
leijonankita, lemmikki ja leimukukka,
morsiusharso, palavarakkaus,
peurankello, pioni ja syyshehku,
ruiskaunokki, salkoruusu, sarviorvokki,
syysleimu, verihanhikki

ja vielä kohtalonkukka

kylvä siemenet joka vuosi, vain yksi
laji kerrallaan, ja minä muistan sinua
vielä tähtien takaa
kun terälehtien syvyyksistä aukeaa
maailman kukkiva pyörre –
salakäytävä menneeseen ja tulevaan
"Onneksi olkoon" kokoelmasta Satakieli
Keisari minun pitäisi olla,
että voisin rakentaa naiselle talvipalatsin.
Tunnen jo tien luoksesi,
mutta usko puuttuu,
en uskalla kysyä kun pelkään vastauksia.
Turha on silti punnita mitä pitäisi tehdä
tällä kaikella ilolla ja rakkaudella,
halu on teonsana.
Lähde kanssani, sillä kukkaa joka kasvaa sisällä
ei tuuli pääse taivuttamaan.
Joku näkee vain linnun munan,
toinen erottaa jo syntymättömän poikasen
hauraan kuoren sisältä.
Lentämisen ajatuksen,
maailman, jonka voi löytää joka päivä uudelleen
kuin hukkuneen runon.
Kello seinällä hakee sydämen tahtia
ja pilkkoo minuutin kuuteenkymmeneen osaan.
Ruis kasvaa kesän, leipä on hetkessä valmis.

Jos rakkautta on, älä odota.
Maailmassa on aukko,
salakäytävä, joka vie perille.
Kahden tien välistä
kasvaa kolmas.
Eikä täällä ole kyse
kuolemattomuudesta,
vaan yhden päivän mahdollisuudesta.
Niin kuin kiitäjän tunnusmerkki
on muutos
ja kotelon hämärästä
kasvaa siivekäs kaunotar.
Yhtenä päivänä
kaikki on valmiiksi kasvanut.
Koko maailma kukkii.
Tunnetko syksyn tuoksun, näetkö
siementen tuulessa heijaavat kehdot
joista uusi elämä varisee.
Voiko kukaan keksiä omenalle
nerokkaampaa nimeä kuin Huvitus.
Voiko olla mitään kauniimpaa
kuin nukka naisen lapaluiden välissä.
Tule, ja murra kanssani lämmin leipä.
Vuode on meille valmistettu
kun talvi levittää valkean lakanan.
Maailman luominen on minulta yhä kesken
mutta kaikki mikä syntyy, syntyy ilosta.
Perunoiden keitinvesi läikkyy lattialle,
saan olla satakieli ja tehdä kesän
keittiön ikkuna ääreen.
Sitä sirkutusta ja sointia, kuohuviinilasin
pohjasta pintaan kihiseviä kuplanauhoja
kun koko linnunrata kiertää ajatuksen siivellä.
Sellaista elämä talvella on.
Ei muuttunut Leonardo linnuksi,
mitä höyhenetön voisi
häkkinsä sisältä siivekkäälle ojentaa.
Huokoista on ihmisen ilo,
elämä virtaa lävitse.
Hänestä tulee perhonen,
paljon enemmän kuin tie, kyllin hauras
selviytyäkseen.